Koirat havaittiin yhteiskunnallisesti arvaamattomiksi ja niiden pitoa on rajoitettu. Koiria voivat pitää vain koirakortin suorittaneet henkilöt ja lemmikkejä saa pitää vain kodeissa, joiden ilmastointi ja muut olosuhteet soveltuvat eläinten pitoon. Liikenteen noustessa pääsääntöisesti ilmaan on maan pintaan vapautunut runsaasi viheralueita ulkoiluun – harmillisesti ilmakehän saastuminen ja ilmaston lämpeneminen on vähentänyt kasvillisuutta huomattavasti ja useissa kaupungeissa keinonurmi ja –pensaat ovat yleisimmät lähinnä kasveja muistuttavat. Kasvillisuuden ylläpitäminen on erittäin hankalaa, sillä vedestä on tullut kallista, eikä sitä voi tuhlata koristekasveihin. Koirien ulkoiluttaminen näillä viheralueilla kielletty, sillä niiden jätökset tuhoisivat kasvillisuutta. Koirat tekevät tarpeensa asunnoissa oleviin koiravessoihin. Koirien jalostaminen on muuttunut järjestelmälliseksi liiketoiminnaksi. Sadan vuoden takainen rotujen määrän raju vähentyminen rotujen geneettisen vaihtelun loputtua, johti siihen, että ns. alkuperäisiä koirarotuja ei juuri enää ole.
Viime hetkellä herättiin risteyttämään eri rotuja keskenään, mutta se oli jo yksittäisten rotujen kannalta myöhäistä. Rotujenkaan risteyttäminen ei enää riittänyt elvyttämään heikentynyttä immuniteettiä ja elinvoimaa, ja tämä teki koirayksilöistä elinkelvottomia. Tämä johti tilanteeseen, jossa pääsääntöisesti on koiria vain muutamaa eri kokoa ja kahta eri karvamuotoa, muuten koirat ovat pääsääntöisesti samannäköisiä.
Tekniikan kehittyminen on tuonut mittatilauskoirat, jonka ominaisuudet voi omistaja täysin valita – kokoja ja värivaihtoehtoja on niin paljon kuin on mielikuvitusta. Ne alkuperäiset koirat ovat se jäänne mikä on jäänyt vielä 2000 –luvun alussa olleista lähes 300 koirarodusta, jotka tulivat tiensä päähän geneettisten pullonkaulojen myötä. Geneettinen vaihtelu loppui ja immuniteetti sekä elinvoimaisuus vähenivät lähes täysin ja näin aikaansaaduista koirayksilöistä tuli elinkelvottomia. Viimeisenä koirarotujen elvytysyrityksenä risteytettiin rotuja suunnitelmallisesti keskenään. Valitettavasti koiraharrastajien voimakkaan vastustuksen vuoksi tämä aloitettiin geneettisen vaihtelun kannalta liian myöhään, eikä elvytys yritykset tuottaneet tulosta. Jäljelle jäivät nämä muutamat erikokoiset ja karvan pituudella poikkeavat ”rodut”, jotka edustavat ”luonnollisena” pidettyjä alkuperäisiä koirarotuja ja nämä ovat keskenään hyvin samannäköisiä. Canis lupus familiaris palasi ulkomuodollisesti takaisin juurilleen.
Koska geeniteknologia ja sen kaupallistaminen on ajanut koirankasvattajien ohi ja kaupalliset yritykset alkoivat tuottaa mittatilauksesta ”koirarotuja”, joista on kysyntää. Nämä yksilöt olivat terveitä kaikista perinnöllisistä sairauksista ja myös niille myönnettiin eliniän kestävä takuu. Tilauskoiran kuollessa sairauteen saat uuden täysin samanlaisen yksilön tilalle. Koska myös elinikään pystytään vaikuttamaan ovat mittatilauskoirat pitkäikäisiä, ne elävät yli 20 vuotta ja monet lähestyvät 30 vuotta. Mittatilauskoirat eivät tietenkään kykene lisääntymään, tämä ominaisuus on niistä poistettu, etteivät ihmiset pysty tekemään omia jalostusvalintoja. Mittatilauskoira on kätevä, ne eivät aiheuta allergiaa, saat täysin haluamilla ominaisuuksilla varustetun koiran. Tietenkin jokainen mittatilauskoira kasvaa perheen kasvattamana, mutta mittatilauskoirien koulutukseen on olemassa kursseja, joissa omistajan lajimieltymyksien mukaan voidaan harrastaa koiran valittuihin ominaisuuksiin sopivia lajeja. Onhan omistaja saanut valita haluamansa ominaisuudet ja taipumukset koiraansa ja se kasvatetaan juuri oikein sen geneettisenkokoonpanoon nähden.
Onko tämä tulevaisuutemme?
Koiranjalostus tulee hankaloitumaan seuraavien sadan vuoden aikana huomattavasti. Jo nyt on merkkejä elinvoimaisuuden heikkenemisestä monissa roduissa, perinnölliset sairaudet lisääntyvät ja rodun sisäinen geneettinen vaihtelu vähenee. Se onko tulevaisuudessa näin runsasta rotukirjoa olemassa, riippuu tämän päivän jalostusvalinnoista. Koirien kasvatustyö keskittyy hyvin sinisilmäisesti ”täydellisiin” yksilöihin niin rakenteellisesti, väriominaisuuksien sekä luonteen osalta, että jalostusvalintojen pitkäaikaiset vaikutukset unohtuvat huumassa. Tuntuu, että monet kasvattajat tänä päivänä lisäävät täysin järjettömästi koirien määrää ilman todellista suunnitelmallisuutta. On toki helpompi olla näkemättä sairauksia ja jättää tutkimatta jalostusmateriaalia tai jättää kertomatta leimautumisen pelossa. Teknologia kehittyy ja dna testit yleistyvät -ongelmat tulevat ennemmin tai myöhemmin esiin kuitenkin.
Sairauksien ehkäisy on suurin haaste
Geenipooli toimii varastona, josta ammennetaan erilaisia ominaisuuksia. Yksittäisen rodun geenipooli pitää sisällään kaikki ne vaihtelut mitä ko. rodussa esiintyy. Geenipoolin tulisi olla mahdollisimman laaja, jotta geneettinen vaihtelevuus pitäisi yllä yksittäisen koirarodun elinvoimaisuutta. Ihmiset pyrkivät liian kunnianhimoisesti ”täydelliseen koiraan”, jota ei ole olemassa – on vain ajatuksia ja unelmia siitä mitä ominaisuuksia haluan koirallani olevan, olivat ne sitten ulkomuodollisia, käyttöominaisuuksia tai muita unelmiamme – ehkäpä se täydellinen koira on mahdollinen vuonna 2200, kuka tietää? Valitettavasti näiden yksittäisten ominaisuuksien jalostaminen tuhoaa koirarodut hyvin nopeasti.
Geenipoolin laajuutta tulisi kontrolloida järjestelmällisesti ja koko olemassa oleva kanta tulis olla tehokkaasti käytössä. Kasvattajien olisi syytä harkita mieluummin koko viiden pentueen yksilöiden käyttämistä jalostukseen kerran, kuin yhden yksilön käyttämistä viidesti. Ensimmäinen vaihtoehto on rodun tulevaisuuden kannalta elintärkeää kun taas jälkimmäinen tuhoavaa toimintaa. Käyttämällä mahdollisimman laajasti kaikkia yksilöitä jalostukseen pystytään ”lisäämään” geenipoolia tai ainakin pitämään yllä olemassa olevaa geenikokoelmaa, sillä onhan jokainen tehty eri yhdistelmä ainutlaatuinen. Tämän vuoksi menetelmä, jossa koko pentueen yksilöitä käytetään kerran jalostukseen, on toimivin geenipoolin ylläpitoon. Myös mutaatiot kuuluvat elämään ja näitä tapahtuu elimistössä jatkuvasti, suurin osa mutaatioista ei aiheuta mitään häiriöitä, mutta monet sairaudet kuten syöpä, ovat mutaatioiden aiheuttamia. Ei ole tapaa pitää rotuja vapaana sairauksista, mutta voimme hyvinkin edesauttaa niiden esiintymistä.
Koirarotujen geenipoolit ovat supistuneet jatkuvasti, eivätkä ne alun perinkään monissa roduissa ole olleet suuren suuria. Maailmansotien jälkeen monien rotujen kannat ovat lähteneet kasvamaan muutamista yksilöistä ja ovat tämän päivän koko rodun kannan perusta. Tämä tarkoittaa, että geenipoolissa ei ole riittävästi vaihtelua, jotta rotu säilyisi terveenä vielä vuosisatoja. Näiden rotujen kohdalla ollaan piankin sen edessä, että roturisteytyksiä on tehtävä. Muuten vaihtoehtona on rodun sukupuuttoon kuoleminen viidenkymmenen tai viimeistään sadan vuoden sisällä. Tähän tullaan useimpien rotujen kanssa, jos näiden kohdalla ei ryhdytä järjestelmällisesti suunnittelemaan jalostusvalintoja ja käyttämään useampia eri yksilöitä jalostukseen. Tämän päivän kasvatustyö parin nartun voimin on lähes aina vain koiramäärän lisäämistä, ei järkevää jalostamista. Järkevimmässä ja kärjistetyimmässä tilanteessa jokaista yksilöä tulisi käyttää vain kerran jalostukseen – tällöin saavutettaisiin maksimaalinen elinikä kullekin koirarodulle, on se sitten 50 tai 500 vuotta rodusta riippuen.
Geeniteknologia menee eteenpäin todella hurjaa vauhtia ja jatkuvasti tulee enemmän työkaluja jalostusvalintojen tueksi. Geeniteknologia ei kuitenkaan ainakaan vielä taio uutta aineistoa geenipooliin se vain kertoo, mitä ominaisuuksia on olemassa ja se jopa kykenee joskus näitä ominaisuuksia manipuloimaan. Peli käydään olemassa olevilla aineistolla, tai sitten on luovutettava mahdottoman edessä. DNA –testeillä on mahdollista löytää näitä ominaisuuksia yksittäisistä yksilöistä ja ehkä jopa tulevaisuudessa mahdollisesti korjaamaan dna:ssa olevia virheitä, mutta tätä odotellessa valintoja on tehtävä. Nämä valinnat joko vähentävät, nopeuttavat tai hidastavat koirarotujen häviämistä.
Suurin osa syntyvistä koiranpennuista on kasvattajien mielestä järkevästi suunnitelluista yhdistelmistä. Toisaalta kuinka moni kasvattaja kykenee tekemään eteenpäin vastaavia laskelmia kuin tehdään tänä päivänä taaksepäin sukutaulujen perusteella.
Sukutauluihin ja pelkkään historiaan perustuva jalostus on tietenkin ollut ainoa tapa millä on valintoja pystytty tekemään. Entäpä jos kääntäisimme katseemme jalostussuunnitelmissa pitkälle tulevaisuuteen ja miettisimme, mitä tämän päivän koko rodun tehollinen populaatio maassamme saa aikaan vuodessa tai viidessä vuodessa?
Kasvattajan tulisi kyetä katsomaan ensin kirkkaasti parin vuoden päähän ja samalla muodostaa näkemys kymmenen vuoden päähän ja vielä puolenkin vuosisadan päähän – ja nähdä omien jalostusvalintojen merkitys. Tämän päivän kasvattajat ovat vastuussa rotujen tulevaisuudesta myös näin pitkällä kantamalla. Useimmat jalostusvalinnat tehdään tänä päivänä vain vuoden tai kahden epämääräisellä tähtäimellä. Emme tietenkään pysty ennustamaan tulevien pentueiden onnistumista tai muiden kasvattajien tekemiä valintoja, mutta pystymme arvioimaan ja tekemään ennusteita, joihin vaikuttavat seuraavat tekijät:
- kannan tämän hetkinen koko ja jalostukseen käytettävien yksilöiden määrä
- aktiivisten kasvattajien määrä
- vuosittainen rekisteröintimäärä (johon vaikuttaa ihmisten koiranpentujen ostohalukkuus, taloudellinen tilanne, lainsäädäntö)
- sairauksien ilmeneminen rodussa
Pirjo Onza
