Dalmatiankoira

Julkaistu 1998

 

Katso koivukoira" - sanoi isäni minulle kun olin 7-vuotias. Siitä alkoikin kiinnostukseni pilkulliseen koivunväriseen koiraan. Liikuimme paljon metsissä ja yhdistin koiran välittömästi luontoon hauskan nimen perusteella. Parivuotta myöhemmin Suomessa julkaistiin 101-dalmatiankoiraa - Aku Ankan juhlanumero ja komea juliste liitteenä. "Urani" dalmatiankoiran omistajana alkoi 10 -vuotiaana, ja sattumalta pennun luovutusajankohta oli syntymäpäivänäni. Äitini kanssa kävimme messarin kevätnäyttelyssä katsastamassa dalmatialaisia ja niiden kasvattajia, joita ei 80-luvun alussa kovin monia ollut.

 

Koirakirjoista olimme saaneet dalmatialaisista siistin kuvan, helppohoitoinen turkki, josta ei paljon karvoja lähde. Tämä väite on tosin osoittautunut olevan vähän niin ja näin. Tosin jos vain viitsii päivittäin harjata, ei karvoja irtoile kovinkaan paljoa. Tummia villavaatteita ei meidän taloudessa ole dalmatialaisen tulon jälkeen ollut. Kaikissa kuvissa jotka olin dalmatiankoirista nähnyt, mukaan lukien koirakirjat, ei niistä missään dalmatialainen kuolannut. Eli "siisti koira". Todellisuudessa ne kuolaavat ihan niin kuin muutkin koirat. Mutta onneksi koirat kasvattavat omistajansa erittäin hyvin rakastamaan kaikkea sellaista, mistä koirattomat näkevät vain painajaisia.

Alusta asti meille oli selvää, että koiran on oltava seurallinen ja kiltti luonteeltaan. Kerrostalossa kun silloin asuimme, haukkuminen ei ollut kovin suotavaa. Dalmatialaiset, joita perheessämme on ollut, ovatkin osoittautuneet juuri meille sopiviksi, ainakin ne ovat kasvattaneet meidät näin uskomaan.
Siksi se sopii hyvin aktiiviselle ihmiselle. Omistajaehdokkaan ominaisuuksiin tulee kuulua huumorintaju. Varsinkin urosdalmatialaiset koettelevat parinvuoden iässä omistajiensa huumorintajua ja pinnojen pituutta, mitä erilaisimmin tempuin. Monesti pennun omistajat "unohtavat" kouluttaa oman pikku puppelinsa. Täytyy kyllä sanoa, että dalmatialainen ei kärsi vaikkei sitä kouluttaisikaan mutta omistajat tulevat kyllä kärsimään revähtäneistä olkapäistä.

Rotu on suhteellisen iso, korkeus 54-61 cm. Dalmatiankoira on harrastuskoirana sopiva mitä erilaisimpiin harrastuksiin. Ne haluavat miellyttää omistajiaan, jos niillä on siihen hyvä syy esim. taskullinen makupaloja. Miellyttäminen on oikeastaan vain silmänlumetta, sillä loppujen lopuksi dalmatialainen saa ihmisen tekemään juuri niin, kuin se haluaa. Saatat kouluttaa sitä vuosia ja luulla, että kaikki sujuu varmasti, mutta todellisuudessa oletkin aina tehnyt niin, kuin dalmiksesi haluaa. Hauskinta on se, ettei sitä itse huomaa, paitsi ehkä joskus, jos tutustut kaverisi palveluskoiraan. Dalmatialaisen voi saada suorittamaan mitä ihmeellisempiä temppuja, ovathan ne olleet aikoinaan sirkuskoiria.

Myös dalmatialaisissa on yksilöissä eroja ja dalmiksia löytyykin lähes kaikkien koiraharrastuslajien harrastajina. On tottelevaisuusvalioita, agilityharrastajiakin vaikka kuinka paljon, pelastuskoirina, raunioilla, jäljellä, kanttarellikoirina ja mitä vaan. Pennunostajat tulevat usein kasvattajan luokse ja kertovat aikomuksistaan harrastaa jotain tiettyä lajia. Mutta yleensä käy niin, että koira valitsee lajin mistä se pitää, ja omistaja harrastaa sitten sitä. Onneksi dalmatialaiset löytävät useimmiten sopivat omistajat harrastuksiinsa jo pentulaatikon reunalta.

Dalmatiankoirat kuuluvat FCI:n roturyhmittelyssä ryhmään 6, ajavat koirat, joka on hieman hämäävää. Dalmikset eivät useinkaan aja juuri muuta kuin kärpäsiä ja hyttysiä. Pääasia kuitenkin on, että dalmatialaisen kanssa vietetään aikaa ja ulkoillaan paljon. Se on seurakoira ja viihtyy perheensä (laumansa) kanssa, se ei missään tapauksessa ole pihalla narunpäässä pidettävä ulkokoira.

P.Onza