Kääpiöpinseri

Saavuimme helsinkiläiseen koirapuistoon ulkoiluttamaan dalmatiankoiriamme. Lauma pieniä mustia koiria syöksyi välittömästi tutustumaan pilkullisiin koiriimme. Nuuskuttelun jälkeen nämä "pienet mustat" aloittivat reippaan juoksemisen dalmatialaistemme kanssa ja pysyivät kovassa vauhdissa mukana. Nämä ketterät pienet otukset sinkoilivat ympäriinsä ja niiden lukumäärää ei pystynyt laskemaan, ehkä niitä oli 3 tai 5. Ihastuimme välittömästi tähän jaloon, ryhdikkääseen pystykorvaiseen pikkuohjukseen (näillä yksilöillä oli pystyt korvat, korvat voivat olla myös lupat).
Lopullinen pikkkukoiran hankintapäätös syntyi, kun sukulaisemme hankki italianvinttikoiran. Tunnetusti kaikki pennut ovat ihania ja vievät koirahullun sydämen. Katseltuamme muutaman päivän herttaista italianvinttikoiran pentua juoksentelemassa, halusimme mekin oman pikkukoiran pennun. Silloin muistimme - KÄÄPIÖPINSERI! Sen me haluamme, se on meidän rotu! Halusimme vilkkaan, terhakkaan ja pitkille lenkeille soveltuvan pienen koiran, jonka kanssa voi ulkoilla kesät talvet, ja jolla on myös luonnetta. Kääpiöpinseri on ollut todellakin oikea valinta meille ja nyt niitä on perheessämme kolme. Ne tulevat toimeen erinomaisesti dalmatiankoiriemme kanssa - mitä nyt ovat vieneet valta-aseman talossamme, ja dalmatiankoirat ovat niiden "alamaisia". Näin on käynyt monille, jotka ovat hankkineet kääpiöpinserin, kääpiöpinserit ovat ottaneet alamaisikseen dobermanneja, sakemanneja, tanskandoggeja ja myös ihmisiä (viimeisin ei tosin kovin suotavaa, jos haluaa elää asunnossaan normaalisti ja kutsua vieraita kylään). Siksi siitä sanotaankin, että se on The King of the Toys (tässä Toy eli lelu-sanalla tarkoitetaan Toy-ryhmään kuuluvaa koiraa eli kääpiökoiraa). Mutta perheemme uros on myös "lelujen kuningas", se päättää milloin muut koirat saavat leikkiä leluilla ja milloin eivät.
 
Kääpiöpinseri ei pienestä koostaan huolimatta ole mikään pikkukoira. Se tulee kasvattaa kuten suuremmatkin rodut, eli ei mitään "lepsuilua" siksi, että se on pieni. Johdonmukainen kasvatus on tärkeää. Ne todella nopeasti oppivat paikkansa talossa, ja jos niiden sallitaan pienestä pitäen räksyttää ja määräillä istumapaikoista, ne saattavat tulla aikamoisiksi kotiterroristeiksi. Kääpiöpinseri on mahdollista kouluttaa hyvinkin pitkälle. Se on oppivainen koira.
Usein kääpiöpinserit valitsevat perheenjäsenistä yhden, jota ne palvovat ja seuraavat joka paikkaan. Mutta myös palvonnan kohde voi vaihtua, usein sen mukaan, kuka mahdollisesti tarjoilee seuraavaksi ruuan.
 
Näillä koirilla on äärimmäisen hyvä muisti ja havainnointikyky. Jos olet kerran huijannut niitä, toista kertaa se ei onnistu.
P.Onza